Hyvät tulevat Neijing-koulun opiskelijat

Tervetuloa perinteisen kiinalaisen lääketieteen koulutukseen. Uusi ryhmä alkaa 26-27.9.2026 

Koulutus- suositusta on pidennetty noin neljäksi vuodeksi, käytännössä 3,5 vuotta. Hoitoharjoitusten kanssa voi menää 4 vuoteen. Näin jää myös enemmän aikaa klinikka seurannalle ja -harjoituksille.

Ensimmäisen vuoden aikana on tarkoitus käydä läpi kiinalaisen lääketieteen perusteet.

Toisena vuonna syvennytään ennaltaehkäisyyn, diagnoosi- ja hoitomenetelmin ja sairastumisen syihin.

Kolmantena ja neljäntenä vuonna perehdytään terapeuttina olemiseen, sairauksien hoitoon sekä kiinalaisen lääketieteen henkiseen perintöön ja kliinisen työn seurantaan ja harjoittamiseen. 

Yhden vuoden aikana viikonlopputapaamisia on yhdeksän. Opintojen päätteeksi opiskelija tekee vielä opinnäytelopputyön, mihin saa ohjausta tarvittaessa. Lisäksi terapeuteiksi aikoville käytännön harjoittelu on välttämätöntä. Osa käytännön harjoittelusta sisältyy viikonloppu opetukseen, osa tarjotaan iltaopetuksena kuin myös online- seminaareina ja osa erillisinä  viikonloppuina. Klinikkatyön seuraaminen kuuluu myös osana koulutusta. Tämän lisäksi on tarjolla muihin aiheisiin liittyviä seminaareja. 

Tarkennettuna: Jos terapeuttikoulutus on neljävuotinen ja muodostuu yhdeksästä viikonlopusta vuodessa. Niistä muodostuu 720 opetustuntia. Lisäksi tulee 200 opetustuntia hoitoharjoittelua ja max. 100 opetustuntia kliinisiä tapauksia, sekä lopputyö, joka arviolta vaatii noin 130 opetustuntia tutkimustöineen. Kontaktiopetuksessa tulee olla läsnä 80%.

Opintotunteja on yhteensä 3065-3305 (87opintopistettä), 

josta kontaktiopetustunteja 990-1070 (30 opintopistettä),

josta hoitoharjoitteluopetustunteja 260-300 (8,5 opintopistettä)

ja etäopiskelutunteja 1745 (48,50 opintopistettä).

Suosittelemme teille anatomian ja fysiologian sekä länsimaisen tautiopin perusteisiin perehtymistä jos et jo ennestään ole terveydenhoito alalla sekä ensiapukurssin käymistä. Länsimaista lääketiedettä 135 opintotuntia (anatomia, fysiologia, tautioppi).  Nämä ovat vaatimuksina silloin, kun aikoo hoitotyöhön ryhtyä. 

Kurssit pidetään Korsossa, Heikantie 1 A, 01450 Vantaa. Autolla tulijat voivat pysäköidä Heikantielle. Juna-asema on 700m päässä ja bussit 731 sekä 633 tulevat Helsingistä aika viereen. Kaukomatkailijat voivat Tikkurilassa vaihtaa junaa tai jatkaa bussilla Korsoon. 

Vastuuopettajana toimii Gandul Saris-Sauri, jonka kotona kurssit pidetään. Kotona asustelee myös koira, joten se tiedoksi jos olet allerginen. Koululla on mahdollista yöpyä, omat petivaatteet yms mukaan.

Toisena opettajana toimii Kimmo Rekola.

Kurssiviikonlopun rakenne:

Päivän ohjelma lauantaisin on seuraava: (ajat ovat noin aikoja)

10:00 aloitamme meditaatiolla

11-14:00 luento

14-15:30 lounas

15:30-18:00 luento

18-18:30 rukous

Sunnuntaisin aloitetaan aikaisemmin (sopimuksen mukaan) ja lopetetaan aikaisemmin eli 16-17:00 aikoihin.

Viikonlopun hinta on toistaiseksi 140€, sisältäen 25,5% alv. (28,45€).